Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 Tallin esittely

 

Storholmin talli rakennettiin 90-luvun alussa, mutta nykyisille omistajilleen se siirtyi loppukesästä 2016. Syksyn aikana tallia laajennettiin paljon, kenttä rakennettiin uudelleen, ja lopulta pihalle nousi uutuudenkiiltävä lämmitetty maneesi. Yhteydet kaupunkiin ovat hyvät, vaikka Storholm sijaitseekin suuren metsän ja loputtomien maastoreittien keskellä. 

Tallirakennus on jaettu kahteen osaan, päätalliin ja oritalliin. Varuste-, rehu- ja taukohuone erottavat nämä tallit toisistaan (taukohuone ei pohjapiirroksessa). Varustehuoneessa on jokaiselle hevoselle oma lokero, jossa säilytetään sen tavaroita.  Jokaiselle on myös nimellä varustetut hoitopakit, joita säilytetään niiden lokeroissa. Molemmista talleista löytyy hevosten pesukarsinat ja karsinoiden vieressä on satulatelineet. Karsinoissa on myös juoma-automaatit. Oritallissa on kuusi karsinaa, ja päätallissa neljätoista karsinaa. Lisäksi ulkona on pihatto, johon mahtuu asustelemaan neljä hevosta.

Hevoset tarhataan neljän tai kolmen hevosen ryhmissä, ja tarhaukset suunnitellaan yhdessä hevosten omistajien kanssa. Tarhoja on viisi ja kesällä hevoset pääsevät suurelle laitumelle.

Noin sadan metrin päästä tallista on järvi, ja rantasauna joka onkin kovassa käytössä varsinkin kesäisin.  Tallipihan toisella puolella on myös kaksi leirimökkiä, joihin molempiin mahtuu majoittumaan viisi henkilöä. Molemmista mökeistä löytyy kaksi vessaa, suihku, pieni olohuone sekä pieni keittiö. Maastoreittejä löytyy Storholmista loputtomasti. Noin kolmen kilometrin päässä tallista on toinen järvi, jossa löytyy uittopaikka. Myös maastoesterata tallilta löytyy – oikeastaan kaksikin. Toisen radan esteet ovat 50-70cm ja toisen 90-110cm.

Ulkona on valaistu ratsastuskenttä, jonka vieressä on pieni varasto, josta löytää esteratsastutarvikkeita tms. Kentällä ratsastamiseen pakkasrajana on -25*C tallin hevosilla. Yksityiset ratsukot saavat itse määrittää pakkasrajansa. Lämmitetty maneesi rakennettiin 2016 syksyllä. Maneesissa on katsomo ja pieni kioski, joka tosin on auki vain kilpailuiden tai leirien aikaan. 

Tallin takana, noin 50 metrin päässä on hieman vanhaa maalaistaloa muistuttava omakotitalo. Siellä asustelevat tallin omistajat, Veera Lehti ja Salla Laine. Naisten seurassa elää myös Sallan novascotiannoutaja Mandi, joka toimittaakin usein tallikoiran virkaa.

 Tallin henkilökuntaan kuuluu Sallan ja Veeran lisäksi myös tallityöntekijä Pinja, joka myöskin pitää osan ratsastustunneista. (Pinja on Sallan ja Veeran hallinnoima hahmo, joka on myös vapaasti käytettävissä tarinoissa.) 

Tarhausjärjestys löytyy täältä.

Tallin pohjapiirros

Karsinajärjestys

1. Vertti
2. Ruu
3. Tikku
4. Rommi
5. Rolle
6. Tintti
7. 
8. Rocky
9. Dani
10. Alma
  11. 
12.
13.
14. Hiful
15. Nissa
16. Elli
17. Malla
18. Tessa
19.
20.

                                                                                                                                                                                                                                                  

Pihatto

Vili, Särmä & Edi

 

                                             Storholm on virtuaalitalli | Storholm är ett virtuell stall | Storholm is a sim game stable 

Kuvat ©VRL-12950

©2018 Storholm - suntuubi.com